maanantai 28. syyskuuta 2015

Maijan tarina

Mä oon Maija. Mä kelasin, et kerron teille mun päiväst. Mä heräsin tänään yhen frendin luota. Kävin röökil. Etsin jotain safkaa jääkaapist, mut siel ei ollu oikein mitään. Siit tuntee tosi frendin, et saa välil bunkkaa sen luona. Kyl mä tajuun, etten koko ajan voi olla tääl. Se yrittää opiskellakki ja meil menee aina vähän liikaa viihteelle.

Mä keräsin mun kamat reppuun ja lähin. Tänään piti käydä sossus. Mua vituttaa käydä siel. Niit papereit on niin vitusti, enkä mä koskaan tiedä, onks mul kaikki. Miksei ne vaan voi antaa niit maksusitoumuksii ja rahaa tilille? Se on jotenki niin noloo seistä siin sossun aulas ja venaa omaa fukii. Siel on kaikkii spurgui, enkä mä kuitenkaa oo mikää spurgu! En mä mitää lasolii vedä, hyi vittu!

No sporas oli yks toinen frendi. Sovittii sen kaa sit yks keikka illaks. Tarviin lätkän pamei, ku ei ne tajuu lekuris, et ku ahistaa. On se kuitenkin parempi vetää pamei ku tykittää subuu. En mä oo sellanen. Eikä must tuu. Ni se frendi lupas hoitaa mulle lätkän pamei, jos käyn kääntää sille luurin DNA:lta. Iisi keikka.

No sossus ne haluski puhuu mun ”elämäntilanteesta”. Hermostuin, ku kelasin, et nyt ne ei annakaan niit maksusitoumuksii. Ne sano, et voisin päästä johonki mediatyöpajaan. Kelasin, et mikä juttu. Ai et kootaan jotain telkkareit tai jotain niinku työpajas? Mut se sossu sano, et se on jotain niinku vaik musavideoiden tekoo tai sellast ja siit maksettais jotain tukee, parempaa ku toimeentulotuki. Se oli joku hieno sana, emmä muista nyt.

Se sossu sano, et mun ”tilanne” on nyt niinku risteykses. Se tietää jotain mun kaman käytöst ja tollee, mut ei kaikkee. Se sano, et mul ei oo kämppää, ei työtä, eikä oikeen mitään. Se pisti mut miettii. Eka suutuin ihan vitusti, et vittuuks se ämmä mulle kertoo, miten mun elämä menee. Ku emmä mikään spurgu tai pirinisti oo. Pari kertaa vaan vetäny nokkiin.

No anyway. Se sano viel, et jos meen siihen pajajuttuun, ni voisin päästä johonki kämppään. Tai siis saada kämpän, jossa on jotain tukijuttui. Emmä tiedä mitä. Mut ku se kysy, et missä mä nukun ens yönä, ni kelasin, et frendeille en voi enää mennä, oon jo ollu kaikil. Ja himaan en voi mennä, siel nyt on kaikki niin sellast… menee vaan huutamiseks ja flaidaukseks. Sit on kuulemma joku mesta mis voi nukkuu, mut sielläkään ei voi asuu koko ajan. Enkä mä niiden pirinistien ja spurgujen kaa haluu, ku en mä oo sellanen.

Nii et tällänen oli mun päivä. Nyt mä lähen hakee sen luurin ja sit sen pamilätkän ja sit mun pitää varmaan vähä kelaa näit juttui. Et jos menis siihen pajaan.

t. Maija

***

Tämä kirjoitus on siis yksi kirjoittajakurssin harjoitus. Tehtävänanto oli kirjoittaa juttu kuvitteelliseen lehteen. Suunnittelemassamme kuvitteellisessa lehdessä kirjoitukset olivat aina osattomien kirjoituksia (vankien, asunnottomien, syrjäytyneiden nuorten jne).

Tässä tarinassa minun ääneni oli asunnottoman, päihdeongelmaisen, parikymppisen Maijan ääni. Kirjoittamiseen oli aikaa vain 20 minuuttia, joten tekstiä ei ole muokattu mitenkään. Tämä on esimerkkinä raakatekstistä, jonka tarina vei minut aivan mukanaan. Kuljetti todellisuuteen, jota olen seurannut vierestä vuosia, mutta joka on kuitenkin aivan muuta, kuin oma todellisuuteni on koskaan ollut.

Tarina on täysin fiktiivinen, eikä Maija ole todellinen henkilö.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti